Vuoden 2008 Liikuntapaikkana palkittiin Lahden koordinoima Ylimaakunnallinen ulkoilu- ja luontomatkailuhanke18.06.2008 Vuoden 2008 Liikuntapaikkana palkittiin Lahden koordinoima Ylimaakunnallinen ulkoilu- ja luontomatkailuhanke Lahden koordinoima Ylimaakunnallinen ulkoilu- ja luontomatkailuhanke on palkittu vuoden 2008 liikuntapaikkana Suomessa. Vuoden Liikuntapaikan valitsee vuosittain valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtajan ja opetusministeriön liikuntapaikkarakentamisesta vastaavien viranhaltijoiden muodostama työryhmä lääninhallitusten tekemien esitysten pohjalta. Työryhmän perusteluissa todettiin seuraavaa: "Hyviä perusteluita Vuoden Liikuntapaikalle ovat lisäksi tasa-arvon, esteettömyyden, turvallisuuden, ympäristöarvojen ja monikäyttöisyyden esimerkillinen huomiointi, kuten myös sen arkkitehtoninen ja rakennustekninen esimerkillisyys. Tunnustuksella halutaan nostaa erikoisosaamista vaativan liikuntapaikkarakentamisen merkitystä, arvoa ja tietoisuutta sopivalla tavalla kannustavasti esille. Palkinto on samalla tunnustus liikuntapaikkojen rakennuttajien, suunnittelijoiden, rakentajien ja ylläpitäjien osaamiselle." www.lahti.fi |